Speksikkyys palkitsee

Yliopistolla on paljon mahdollisuuksia osallistua hyvin monenlaiseen toimintaan. Itse en kokenut järjestötoimintaa omakseni, mutta tahdoin kuitenkin olla mukana ja aktiivinen jossakin. Heti kuullessani speksistä, tiesin sen olevan yliopiston oheistoiminnassa osa-alue, jolla tahdon toimia ja osoittaa aktiivisuuteni. Speksi on ollut yksi palkitsevimmista ja mahtavimmista asioista yliopistolla ja aion pysyä mukana tulevinakin vuosina. Olisi mahtavaa saada uusia fukseja mukaan speksiporukkaamme!

Mikä on speksi?

Speksi on viihdyttävä musiikkiteatteriesitys ja kuuluu yliopistokulttuuriin. Sen ominaispiirre on ”omstartit”, jotka tekevätkin speksistä aivan omanlaisensa formaatin. Yleisöllä on mahdollisuus vaikuttaa esityksen kulkuun huutamalla ”omstart”, jolloin esiintyjät toistavat edellisen repliikin tai liikkeen hieman eri tavalla. Omstarttiin voi liittää myös määreen, kuten ”omstart riemukkaasti”, jolloin tätä toivetta noudatetaan. Eri tiedekunnilla on omat speksinsä ja myös meillä on käyttäytymistieteellisessä oma speksimme, mikä mahdollistaa loistavasti yhteistyön tiedekuntamme eri opiskelijoiden kesken.

Eräs parhaista asioista speksissä onkin monenlaisten lahjakkuuksien yhdistyminen yhdeksi eheäksi kokonaisuudeksi. Projekti muodostuu monen eri tiimin yhteistyöstä, jossa jokainen tekee rutkasti töitä ja antaa kaikkensa. Eri tiimien jäsenet voivat oppia uusia asioita niin toisiltaan kuin muilta tiimeiltä, sekä ylittää itsensä siinä, missä on jo valmiiksi kokenut olevansa hyvä. Yhteisen tavoitteen eteen toimiminen antaa voimia työskennellä intensiivisesti usean kuukauden ajan ja luo yhteishengen, joka on lähes käsin kosketeltavaa. Speksissä pääsee olemaan luova, antamaan kaikkensa ja solmimaan monipuolisesti sosiaalisia suhteita pääaine- ja vuosikurssirajat ylittäen.

Speksistä löytyy jokaiselle jotakin, mikäli vain innostusta teatterin parissa työskentelyyn löytyy hitustakaan. Eri tiimeillä on hyvin erilaiset tehtävät, joten aion esitellä niistä hieman jokaista.

16742045256_b288fdb72e_o
Conduksen speksi 2015: Kallio 604 – Tapaus Arkkienkeli. Kuva: Carolina Mobarak.

Tuotanto

Tuottajien käsissä on koko speksipakka. He rekrytoivat speksin eri tiimeihin vetäjät ja organisoivat käytännön asioita yhdessä ohjaajan kanssa. Jos kaipaa vaikutusvaltaa, on hyvä pitämään langat käsissään ja vastailemaan kiperiin kysymyksiin, sekä sumplimaan aikatauluja ja sopimuksia, sponsorit sulattavaa hymyä unohtamatta tutotantotiimiin kannattaa ehdottomasti lähteä mukaan. Homma on opettavaista ja vastuuntuntoista, sopien niille, jotka pitävät asioiden järjestelystä ja tahtovat olla speksissä mukana vaikka eivät hinkuisikaan lavalle. Tuottajien homma on laaja ja monipuolinen ja se jatkuu koko vuoden vielä esitysten jälkeenkin. Ensimmäisen kerran tuottajavastaavan Netta Metsäahon tavatessani, muistan hänen sanoneen, että speksissä riittää hommaa kaikille ja vaikka ei kokisi osaavansa mitään luovaa, voi aina tulla tuotantoon. Sanokoot Netta mitä tahansa, tuotantotiimi on koko luovan prosessin ydin, sillä ilman sitä speksiä ei olisi. (Hän tietää sen kyllä.)

Käsikirjoitus

Käsikirjoitustiimi luo nimensä mukaisesti speksin käsikirjoituksen. Käsikirjoitus kirjoitetaan kesällä, jotta näyttelijät voivat alkaa työstää sitä syksyn tullen. Kässäritiimiin tahtoessaan on hyvää aikaa maistella yliopistoelämää lukuvuoden ajan, ja lähteä kevään tullen mukaan, tai tehdä ensin speksissä jotain muuta ja lähteä sen jälkeen kirjoittamaan uutta speksiä, kuten itse tein (todettu on, ettei speksistä kykene pysymään erossa, jos siihen on kerran lähtenyt). Käsikirjoitustiimin vastaava Paavo Rinkkala maalaa kirjoittamisen taianomaisuutta näin: ”Käsikirjoitustiimi luo ryhmänä uuden maailman tyhjästä. Maailmaan asetutamme hyväksi näkemämme oliot, joiden ainoa tarkoitus on kommelluksillaan saada henkemme väräjämään tunteista. Hommassa luovuutta läikkyy yli äyräiden ja intensiiviset ryhmästormaukset ovat hyvin palkitsevaa toimintaa. Ideapalloa pitää kasassa tiimin lukijat, jotka tuorein silminensä antavat tärkeää palautetta ali- ja ylilyönneistä. Ja mikä voisi olla parempi palkinto kuin nähdä pitkään mielikuvissansa eläneen käsikirjoituslapsensa ilmi elävänä lavalla kaikessa kauneudessaan!”

Näyttelijät

Itse olin speksissä näyttelijänä, enkä ole katunut hetkeäkään. Näyttelijäksi hakee moni, eikä valitettavasti kaikkia voi ottaa mukaan. Ei kannata silti arastella lähteä mukaan kokeilemaan, sillä näyttelijävalintoja ennakoivissa improtreeneissä on mahtava meininki ja helposti unohtaa olevansa ”kilpailutilanteessa”. Monikaan ei ole harrastanut teatteria aiemmin ja saattaa silti päästä mukaan. Näyttelijävalintoihin vaikuttaa sopivuus rooliin, ei se, että joku olisi huonompi tai parempi kuin toinen. Speksinäyttelijänä pääsee luomaan roolia, improvisoimaan, leikkimään, laulamaan ja liikkumaan. Laulamista tai tanssimista ei tarvitse pelätä, eikä myöskään improvisointia. Kaiken oppii helposti, ketään ei pistetä liian koville ja speksissä tärkeintä on hyvä meininki, ei huippuosaaminen. Vaikka treenaaminen vie aikaa ja siihen pitää sitoutua, on projekti täysin sen arvoinen. Tiukka treeniaikataulu saattaa näennäisesti näyttää siltä, että aikaa muulle ei jää, mutta todellisuudessa treenit antavat energiaa jaksamaan kaiken muun paremmin. Pienessä porukassa henki nivoutuu yhtenäiseksi ja muiden tuella uskaltaa kokeilla omia rajojaan.

Conduksen speksi 2014: Mullattuja unelmia. Kuva: Henri Sinisalmi.
Conduksen speksi 2014: Mullattuja unelmia. Kuva: Henri Sinisalmi.

Tanssijat

Jotta speksibiisit eivät näyttäisi tylsiltä, lavan täyttävät laulujen aikana tanssijat, jotka antavat parastaan saaden musiikin ja lyriikat visuaaliseen muotoon, sekä opettaen koko muulle työryhmälle liikkeellistä kauneutta. Speksin 2015 tanssitiimin vastaava Salla Mustonen kuvailee tiiminsä toimintaa sanoin: Tanssitiimissä pääset elävöittämään ja kuvittamaan speksiä kehollasi. Treenit alkavat loppusyksystä ja vievät melko paljon aikaa sekä vaativat sitoutumista. Koreografiat tehdään tiimin sisällä yksin tai yhdessä niin, että tavoitteena on saada jokaisen tanssijan sisäinen koreografi heräämään. Tanssijana koet speksin koko ihanuudessaan ja saat antaa oman luovan panoksesi liikkeen voimalla. Kaikentaustaiset ja -tasoiset voivat hakea tanssimaan, mutta lopullinen tiimi valitaan ”pääsykokeiden” avulla.” Tanssitiimi on speksitiimeistä varmasti liikunnallisin ja siinä pääsee kovien harjoitusten kautta alusta asti intensiiviseen speksauksen makuun. Lavalla tanssijat pääsevät myös improvisoimaan omstart-biisien tahdissa sekä mahdollisesti kohtausten aikana.

16844527501_f57ce634b4_o
Conduksen speksi 2015: Kallio 604 – Tapaus Arkkienkeli. Kuva: Carolina Mobarak.

Bändi

Speksissä merkittävä osa on tietenkin musiikilla. Jotta näyttelijöiden ei tarvitsisi laulaa a cappellana ja jotta kohtaukset eivät etenisi kolkossa hiljaisuudessa, speksibändi antaa vahvistustaan niin erilaisin instrumentein kuin kauniilla moniäänisellä taustalaululla. Speksin 2015 toinen bändivastaava Nora Moberg muistuttaa, että bändissä olemiseen kuuluu paljon roudausta, malttia pysyä erossa soittimista kohtausten harjoittelun aikana, sekä valmiutta vetää ei-niin-mieluisia hittibiisejä (viime speksissä jokainen näytös sai osakseen Peto on irti –omstartin), mutta meininki on silti mitä mahtavin. Hän kertoo speksimuusikolta vaadittavan taitoa, mutta aivan ensisijaisesti hyvää asennetta ja kykyä hassutella ja heittäytyä, sillä bändi on paljon omstarttien kohteena. ”Paitsi soittamaan, bändissä pääsee halutessaan myös sovittamaan ja toteuttamaan omaa instrumenttia taiteilijan vapaudella, sekä esittämään elämää suurempia musikaalibiisejä hienoissa miljöissä. Speksi on kerta kaikkiaan omalaatuinen kokemus.” Nora kuvailee. ”Jos on soittanut paljon bändeissä, mutta ei koskaan speksissä, voi speksissä haastaa itseään ja oppia uutta.

Conduksen speksi 2015: Kallio 604 – Tapaus Arkkienkeli. Kuva: Carolina Mobarak.
Conduksen speksi 2015: Kallio 604 – Tapaus Arkkienkeli. Kuva: Carolina Mobarak.

Puvustus

Lavalla nähtävästä mahtipontisesta pukuloistosta vastaavat iki-ihanat puvustajamme. Mikäli tahdot päästää sisäisen vaatesuunnittelijasi valloilleen ja lavataiteen elävöittäminen kädentaidoillasi kiehtoo, puvustustiimi kutsuu nimeäsi! Muistan puvustusvastaava Sara Väätäjän sanat viime speksisyksyn koitteessa: ”Puvustustiimissä riittää rakkautta kaikille.” Puvustuksessa ompelulla on toki osuutensa, mutta ei tarvitse stressata, vaikka käsityön arvosana ei olisi peruskoulussa ollut 10, myös kirppareita kiertelemällä löytyy uskomattomia asukokonaisuuksia. Sara korostaa, että puvustustiimissä pääsee vastaamaan speksin visuaalisesta ilmeestä yhteistyössä etenkin maskeeraajien ja lavastuksen kanssa, sekä luomaan hahmoja yhdessä näyttelijöiden kanssa. ”Puvustustiimissä oppii uutta ja pääsee toteuttamaan huimiakin visioita. Siinä tarvitsee innovatiivisuutta ja ongelmanratkaisukykyä sekä vuorovaikutustaitoja.”

Maskeeraus

Lavakarismaa parrasvaloissa korostaa uskomaton meikki. Tämän loiston takana ovat maskeeraajamme, jotka touhuavat takahuoneessa esitysten ajan ja laittavat tohinalla tanssijat ja näyttelijät lavakuntoon. Näyttelijän näkökulmasta voinkin sanoa, että rooliin on tuplasti helpompi päästä kunnon maskissa ja puvustettuna. Vuoden 2015 maskivastaava Elina Manninen kertoilee, että maskitiimissä pääsee meikkaamaan ja laittamaan hiuksia, sekä mahdollisesti tekemään kivoja erikoisjuttuja, kuten haavoja, jos käsikirjoitus antaa myöten. Joskus maskitiimi pääsee myös askartelemaan. Itse olen kadehtinut maskitiimin meikkileikkejä, sillä lavameikkejä pitää toki testailla ennen esityksiä ja meikkiloisto on mitä suloisin.

20489355498_7ab8c64d95_o
Maskeeraus täydessä vauhdissa! Kuva: Ville Halonen.

Lavastus

Kysellessäni eri tiimien vetäjiltä omien tiimien toiminnasta, Arvi Teikari heitti humoristisesti kaaren, jossa alkutilanteessa näyttelijöillä tai ohjaajalla on visio lavasteista, johon lavatustiimillä ei ole varaa/ ei pysty tai jaksa toteuttaa, jonka seurauksena lopputilanteessa lavasteita ehkä on ne mitä on hyvällä tuurilla saatu haalittua kasaan. Tämä kuitenkaan ei pidä paikkaansa (Arvin lisäys kuvaukseen: ”Ei vastaa totuutta!!!”), sillä ainakin viime vuoden lavastusta katsellessa miljööt olivat loistavia pienistä tarve-esineistä tiiliseiniin asti, mikä oli yksinomaan lavastajien ansiota! Esteitä toki tulee vastaan, kuten muissakin tiimeissä, mutta luovuutta käyttämällä ja hyvällä energisellä meiningillä saa rakennettua vaikka puhelinkopin tai raketin. Mikäli ei halaja pääroolia, mutta tahtoisi kokea omstartin huumaa, voi lavastustiimissä päästä myös ninjailemaan tavaroita roudaillessa tai juomaan kahvia nurkkapöytään.

Tapahtumatekninen toteutus

Hieno show ei olisi mitään ilman valoja ja äänitehosteita. Monen lavalla tapahtuvan vaikuttavuuteen ja uskottavuuteen tarvitaan lahjakkaat osaajat valo- ja äänitekniikkaan. Lisäksi mahdolliset videotykki- ja projisointimeiningit kuuluvat tämän tiimin leipiin. Viime speksin valomies Samu Hannukkala kuvailee speksihommien olevan alan työtä tehneelle helppoja, mutta tarjoavan uudelle tulokkaalle paljon haasteita ja suuria seikkailuja. Tiimin pitää olla koko esityksen ajan skarppina muuttuvien tilanteiden ja omstarttien varalta. Viime speksissä äänimiehemme Pietari Nurmi pääsi improvisoimaan toden teolla ja hauskuuttamaan koko yleisöä omstarttien puhelinkeskusteluilla ja hupaisilla äänitehosteilla.

Graafinen tiimi

Speksiporukan kruunaa vielä graafinen tiimi, joka saa koko työryhmän sekä koko speksin näyttämään uskottavalta ja kauniilta käsiohjelmissa, julisteissa ja mainoksissa. Konkreettiset käsin kosketeltavat ja seinillä komeilevat graafisen tiimin tuotokset haalarimerkkejä ja facebook-kuvia unohtamatta, tuovat käyttäytymistieteellisen tiedekunnan speksin kaiken kansan tietoisuuteen ja antaa monen kuukauden uurastuksesta parhaat palat nähtäväksi proggiksen edetessä.

Conduksen speksi 2015: Kallio 604 – Tapaus Arkkienkeli. Kuva: Carolina Mobarak.
Conduksen speksi 2015: Kallio 604 – Tapaus Arkkienkeli. Kuva: Carolina Mobarak.

Loppuhypetys

Mikäli jaksoit lukea tai silmäillä jutun loppuun asti, sain toivottavasti sinut vakuuttuneeksi siitä, että speksi on elämää suurempi ja mitä mahtavin juttu! Kenties jokin tiimeistä kuulostikin siltä, että speksiporukasta löytyisi paikka sinulle? Jos näin tapahtui, toivotan sinut tervetulleeksi iloiseen joukkoomme!

Speksi vie elämän ja opintopisteet, mutta loppujen lopuksi se on täysin sen arvoista vuodesta toiseen.” – Hanna Leinonen (monen vuoden speksikonkari usean eri tiimin tiimoilta)

Vaikka yleinen vitsimme speksiporukoissa on: ”Kuvitteleeko joku todella pystyvänsä opiskelemaan speksin aikana?” ei tarvitse opintopisteiden menettämistä pelätä. Minä ja moni muu speksitoverini olemme saaneet kiitettävästi 60 opintopistettä kasaan lukuvuoden aikana ja vieläpä hyvin arvosanoin (mikä on sivumennen sanoen enemmän kuin Kela vaatii opintotukea myöntääkseen). Sitä paitsi, speksi antaa ainutlaatuisen kokemuksen, joka ei ole opintopisteillä mitattavissa. Speksikkyys palkitsee!

Teksti: Henrietta Pihlaja

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s